Tieteestä ei saa kertoa liian yksinkertaisella tavalla. Se syö tieteen uskottavuutta.
Tällaisin eväin lähetti eräs tiedottaja organisaationsa tutkijat viestimään vielä kymmenisen vuotta sitten. Perinteisen koulukunnan tiedottaja on jo eläkkeellä, mutta ymmärrettävyyden ja vakavasti otettavuuden ristiveto tuntuu yhä tieteestä viestivien niskassa. Ja syystäkin.
Nykytutkijoilla on lukuisia mahdollisuuksia kertoa työstään tutkimusyhteisön ulkopuolella, esimerkiksi sosiaalisen median kanavissa. Samalla paine kertoa tutkimuksista suurelle yleisölle on kasvanut. Painetta monenlaiseen viestimiseen tulee yliopistoilta, tutkimusorganisaatioilta ja rahoittajilta.
Omasta työstä kertominen on monelle tutkijalle mieluisaa, mutta samalla yleistajuistajalla on paljon pelissä: oma ja tutkimuksen maine, rahoitus ja tulevat työt sekä tieteen uskottavuus ylipäätään.
Silloin tekee mieli asettaa sanansa varoen.
Mitä muut sanovat?
Usein asiantuntijat pelkäävät, että yleistajuistaminen yksinkertaistaa tai peräti tyhmentää myös itse asian – ja samalla sen kirjoittajan. Mitä kollegatkin sanovat?
”Tässä on nyt aika paljon konkretiaa. Ei kai meidän hanke vaikuta liian yksinkertaiselta?” kirjoitti kasvatustieteilijä tiedoteluonnoksensa loppuun.
Helsingin Sanomissa julkaistaan pitkällä perinteellä Lasten tiedekysymyksiä, Lehden osiossa eri alojen ammattilaisten vastauksia on yleistajuistettu ansiokkaasti: käytetty esimerkkejä, sidottu ilmiötä arkeen, perusteltu, taustoitettu tiiviisti. Käytetty suomenkielisiä ilmauksia ja lyhyitä lauseita.
En ole kuullut minkään tieteenalan kärsineen tästä popularisointityöstä.
Päinvastoin. Koukeroinen ilmaisu ei muuta sisältöä paremmaksi, uskottavammaksi tai arvokkaammaksi. Abstrakti kieli tekee asiasta vain vaikean ymmärtää tai mahdottoman ottaa vastan.
Vai mitä pitäisi ajatella johtamista tutkineen ryhmän tuloksista:
”Holistisesti katsottuna osallisuushankkeen uskotaan edistäneen kriittisten ongelmien käsittelyä ja mahdollistaneen kehittämistyön kauaskantoisuuden sekä vaikuttavuuden tukemisen siten, että tekemisen tietotaito saavutti oleelliset viranomaiset, vaikuttajat, kohderyhmät sekä muut sidosryhmät.”
Mikä on iso kuva?
Hyvä yleistajuistaminen ei tietenkään tarkoita lässyttämistä, yliyksinkertaistamista. Tasoa pitää säädellä tilanteiden ja vastaanottajien mukaan. Lääkäriyleisölle puhutaan leesioista, ei pipeistä.
Hyvä yleistajuistaminen ei myöskään ole ymmärtämisen automaatio. Tavasin taannoin taidolla tehtyä lehtijuttua hiukkaskiihdyttimistä. En edelleenkään tajua, mistä hommassa tarkalleen ottaen on kyse. Mutta jutun ansiosta ymmärrän, miksi kiihdyttimiä tarvitaan ja mitä niillä voi tehdä.
Juuri tässä on yleistajuistamisen suurin arvo. On parempi, että me maallikot saamme edes tietää ilmiöiden olemassaolosta; ymmärtää, millaisiin kokonaisuuksiin ne liittyvät ja miten asiat suhteutuvat toisiinsa.
Että saamme elämämme tueksi tutkittua tietoa uskomusten sijaan. Se, jos mikä, lisää tieteen uskottavuutta.
Siksi toivon ja toivotan tutkijoille rohkeutta viestiä äkisti muuttuneessa maailmassamme.
